
Majaileeko kotonasi henkimaailman negatiivinen energia? Parantaja Pia Wikström voi auttaa
Jokaisella meistä on saattanut olla hetkiä, jolloin oma koti ei kotoiselta. Ilmapiiri on ehkä painostava, nukkuminen vaikeaa ja tuntuu kuin jokin näkymätön voima vaikeuttaisi elämäämme. Tai ehkä tunnet itsesi jatkuvasti väsyneeksi, masentuneeksi ja elämäsi tuntuu olevan jatkuvaa taistelua. Mitä jos kyse ei olekaan vain huonosta olosta, vaan auraasi tai tiloihisi on pesiytynyt negatiivista energiaa?
Energiaparantaja Pia Wikströmin, joka on työskennellyt energioiden parissa jo vuodesta 2003, puhdistaa työkseen niin ihmisten ja eläinten kuin kotien ja erilaisten tilojen energioita. Tässä haastattelussa hän kertoo tarkemmin, mitä on kodin ja aurakenttien energiapuhdistus ja milloin sellainen kannattaa tehdä.
Polku henkiseen työhön
Kuten monilla henkisellä polulla kulkevilla, myös Pialla herkkyys on ollut läsnä lapsuudesta saakka. "Aistin jo pienenä henkimaailman läsnäolon voimakkaasti, mikä aiheutti aikoinaan paljon pelkotiloja," Pia muistelee. "Oma sairastuminen työuupumukseen aikoinaan johdatteli minut Reikin ja energiahoitojen maailmaan, mikä johti tietoisuuden laajenemiseen ja sen myötä asiat alkoivat avautumaan entisestään vuosien varrella."
Merkittäväksi käännekohdaksi Pia mainitsee Katrina Bergin parantajakoulun yli kymmenen vuotta sitten. "Sieltä sain paljon ymmärrystä henkimaailmaan ja sen kanssa työskentelyyn. Oli myös helpotus huomata, että kaikki näkymätön mitä olin lapsuudestani lähtien aistinut, ei ollut pelkästään mielikuvitukseni tuotetta."
Aurasta ja energiakentän puhdistuksesta
Pian mukaan energiakentän puhdistuksen keskiössä on ajatus sielun kuolemattomuudesta. “Sielu ei aina siirry valoon heti kuoleman hetkellä ja voi toisinaan jäädä raja-tilaan.”, Pia valottaa. "Intuition ja selvänäön avulla löydämme kuolleiden energiat sekä muut häiriötekijät, jotka ovat jääneet tiloihin harhailemaan tai kiinnittyneet ihmisten energiakenttään aiheuttaen monenlaisia ongelmia. Parantaja auttaa sitten vapauttamaan sielun valoon.”
Häiriötekijät aurassa tukkivat kantajansa oman energian vapaata virtaamista ja siitä syystä saattaa esiintyä monenlaisia ongelmia. “Saatat kokea olosi jollain tavalla raskaaksi, ehkä masentuneeksi, väsyneeksi tai ahdistuneeksi. Kenties sinulla on pelkoja tai pakkomielteitä, aggressioita, liiallista päihteiden käyttöä tai muita terveysongelmia, tai kun tuntuu, että mikään ei oikein luista tai ota onnistuakseen.”
Ihminen, jonka aura on puhdistettu, kertoo usein olon olevan huomattavasti kevyempi. "On kuin raskas verho olisi vedetty edestä pois... asiat alkavat luistamaan ihan eri tavalla ja pidemmälläkin aikavälillä voit huomata monia positiivisia muutoksia, kun olet omissa energioissasi.", Pia toteaa.
Kodin energia vaikuttaa vahvasti elämääsi
Keskustelumme siirtyy kotien ja muiden tilojen energioihin. Moni meistä on varmasti kokenut, että jossain paikassa voi olla vaikeaa olla, tai että tietty tila tuntuu ahdistavalta ilman näkyvää syytä, vaikka nurkkia puunaisi joka päivä.
"Tyypillisimpiä merkkejä häiriötekijöistä on sähkölaitteiden reistailu, pieniä tai isoja onnettomuuksia tapahtuu, lapset näkevät painajaisia ja lemmikitkin käyttäytyvät oudosti. Kellariin ei kukaan halua mennä ja ihokarvat nousevat pystyyn, kun tuntuu että joku seuraa sinua.", Pia selittää.
Näitä häiriötekijöitä voivat aiheuttaa harhailevien sielujen lisäksi myös monet ympäristötekijät, elävien ihmisten energiat sekä alueella sattuneet tapahtumat, kuten maakiistat tai sodat. Terveysongelmia voivat puolestaan aiheuttaa vaikkapa vesisuonet, joiden päällä kenenkään ei tulisi asettaa nukkumapaikkaa. Parantaja voi tulla paikan päälle puhdistamaan tilan tai tehdä sen etänä pohjapiirroksen tai valokuvien avulla.
Kysyn Pialta, missä vaiheessa olisi hyvä kääntyä energiaparantajan puoleen? "Jatkuva kiire ja stressi, uniongelmat, sairastelut ja muut vaikeudet laskevat väistämättä omia energioitamme ja värähtelytaajuuttamme. Joudumme helposti kierteeseen, jossa vedämme lisää ongelmia puoleemme," Pia kuvailee.
"Omat voimat voivat olla niin lopussa, ettei näe valoa tunnelin päässä, eikä jaksa ottaa mitään toiminnan askeleita tilanteen korjaamiseksi. Viimeistään tässä vaiheessa voi parantajan apu olla tarpeen. Alkuvaiheessa voisi olla hyvä vahvistaa energioita muutamilla hoidoilla ja puhdistaa myös kodin energiat," Pia jatkaa. "Tämä voi olla hyvä lähtölaukaus isollekin muutokselle. Kaiken hyvinvoinnin perusta on puhdas energiakenttä."
Kodin kummitukset
Pia on omassa elämässään kohdannut monenlaisia energeettisiä häiriöitä sekä vanhoissa taloissa että kaupungin uusilla asuinalueillakin. Rakentaminen ja maan myllääminen, kun saattavat nostaa pintaan monenlaista energiaa, joka jää sitten jumiin uusiin rakennuksiin.
Pahimmat kummajaiset liimautuvat kuitenkin vanhoihin taloihin, kuten Pian perheen yli satavuotiaaseen maalaistaloon. “Alkuun siellä ei voinut viettää yhtään yötä yksin edes valoisaan kesäaikaan, kun tuli tunne, että näkymätöntä joukkoa on ympärillä.", Pia huokaisee ja jatkaa. "Tuli yöllisiä heräämisiä siihen, että joku seisoo sängyn vieressä. Joskus ovi avattiin, ja kun henki huomasi että herään siihen, se vedettiin samantien kiinni... eipä sitten oikein nukuttanut näiden tilanteiden jälkeen."
Myöhemmin Pialle näyttäytyy myös yläkertaan "asumaan jäänyt" koulun entinen naisopettaja, jonka hän sitten auttoi valoa kohti. Tähän hän sai vahvistusta vielä myöhemminkin vierailta, jotka olivat käyneet talossa aiempien asukkaiden aikana, silloinkin oli yläkerran asukas näyttäytynyt useampaan kertaan.
“Monenlaista näkymätöntä kulkijaa on senkin jälkeen talossa vieraillut, mutta nämä olen sitten heti auttanut valoa kohti. Kodissa onkin nykyään hyvät energiat, eikä tarvitse olan yli koko aikaa vilkuilla.”, hän naurahtaen virkaa.
Uuden ajan lapset ja herkkyys
Yksi Pian sydäntä lähellä oleva asia on uuden ajan lapset ja nuoret, jotka ovat usein hyvin herkkiä aistimaan energioita ja myös vetämään häiriötekijöitä puoleensa. "Selväaistisuus varmasti aiheuttaa paljon hämmennystä ja pelkoja. Tämän lisäksi häiriötekijät aurassa voi saada aikaiseksi mm. raivokohtauksia, ahdistusta ja syrjäytymistä. Asioista ei vieläkään välttämättä uskalleta puhua tai niille tehdä ylipäätään mitään," Pia toteaa.
Tällöin olisi hyvä kääntyä energiahoitojan puoleen, joka voi auttaa sekä lasta että vanhempia puhdistamaan energioita. Energiahoito voidaan tehdä etänä, eikä hoidettavan tarvitse olla edes tietoinen hoidosta. Pia suosittelee lisäksi vanhemmille luettavaksi muutamaa kirjaa, Katrina Bergin ”Sielu matkalla vapauteen” sekä Lena Johanssonin ”Reiki parantava energia”, jotka auttavat ymmärtämään asiaa syvemmin.
Miten tästä eteenpäin?
Jos epäilet että kotona tai omassa aurakentässäsi on energeettisiä häiriöitä, Pia suosittelee kokeilemaan herkällä kynnyksellä erilaisia energiahoitoja. Ne puhdistavat tarpeettomia taakkoja ja tekevät tilaa uudelle. "Suosittelen hoitoja myös silloin, kun ihminen on elämässään jumitilanteessa, risteyskohdassa ja haluaisi ottaa uuden suunnan elämälleen. Hän voi saada tällöin hoidosta tai energiakurssista tarvittavaa potkua ja rohkeutta muutokseen."
Pia on löytänyt oman sielunsa kutsumuksen ihmisten auttamisesta: “Hienoa, jos saan auttaa ja olla kanssakulkijana ihmisten elämänpolulla, edes lyhyen matkaa. Avoimin mielin ja sydämin kuljen tätä mielenkiintoista parantajan tietäni. Sopivasti pää pilvissä ja jalat tukevasti maan kamaralla.”
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Jos tarvitset apua kotisi tai aurakenttäsi puhdistuksessa, niin voit tilata Pian palvelun kätevästi täältä:
Tilojen energiapuhdistus
Energiakentän puhdistus / sielun vapautus