Totuus noitavainoista
Noituus ja taikuus ovat kuuluneet ihmisten elämään jo vuosituhansien ajan, näin myös noidat. Kuitenkin ihmisten käsitykset noitavainoista ovat hämmästyttävän värittyneitä ja jopa vääristyneitä. Mitä noituus todella oli ja mitä noitavainojen myytin takaa paljastuu?
Monet ihmiset yhdistävät mielessään noitavainot usein keskiaikaan. Noitavainoja oli kuitenkin eniten Euroopassa ja joissain eurooppalaisissa siirtomaissa 1450–1750, eli uuden ajan alussa. Syytöksen saattoi saada epäillystä noituudesta, hyvää tarkoittavista, mutta kirkon oppien vastaisista taioista tai lentämisestä paholaisen luo noitasapattiin juhlimaan.
Noitaoikeudenkäynnit vaihtelivat ja ankarimpia ne olivat siellä, missä syytettiin noitasapattiuskomuksista. Noitasapatin uskottiin olevan tapahtuma, jonne noidat lensivät juhlimaan ja irstailemaan paholaisen kanssa Kyöpelivuorelle. Juhlan tarkoitus oli vahvistaa noitien ja paholaisen liittoa.
Noitavainojen määrää on liioiteltu huomattavasti. Heti vainojen jälkeen esitettiin tuomittujen määrän olleen Euroopassa ja joissain eurooppalaisissa siirtomaissa satojatuhansia tai jopa miljoonia. On arvioitu, että syytettyjen todellinen määrä olisi ollut 150 000 ja kuolemantuomioita olisi annettu korkeintaan 60 000. Osa tutkijoista on esittänyt vielä huomattavasti pienempiäkin määriä.
Uuden ajan alussa ihmiset saivat monista muista rikoksista huomattavasti enemmän tuomioita kuin noituudesta. Esimerkiksi Ruotsissa tuomittiin kuolemaan enemmän ihmisiä eläimiin sekaantumisesta.
Noituus ja taikuus
Noituus on ikivanha rikos, josta oli määritelty rangaistukset jo Mooseksen laissa. Aina 1660-luvulle saakka noita- ja taikatekoja kohdeltiin oikeudessa teon vaikutuksen mukaan. Ennen sitä lain mukaan vain noituudella vahingoittaminen katsottiin rikokseksi. Noituudella vahingoittaminen on ollut ihmisten tietoisuudessa jo vuosituhansien ajan ja keskiajalla se tunnettiin nimellä maleficum, mikä tarkoittaa vahingoittamista hengen voimin tai ilman asetta.
Nykyisin noituus ymmärretään usein hengen tai pahan tahdon vahingoittavana voimana. Tämän lisäksi uskotaan, että on olemassa keinoja, joilla pyritään sekä hyvään tarkoitukseen että pahan tekemiseen.
Siinä missä noituuden uskotaan yleensä aiheuttavan ihmisille pahaa, uskotaan taikuuden tuovan onnea, suojaa ja terveyttä. Yleensä puhutaan ennemmin taikuudesta, kun kyseessä on toiminta henkien parissa ja toiminnan tarkoitus ei ole vahingoittaminen.
Noitien vainoaminen
Syytetyksi joutuminen ei useinkaan paljoa vaatinut; riitoihin ajautuneet naapurit tai tuttavat saattoivat toisiaan ahdinkoon. Tuomiot noitasyytöksiin jaettiin sekä maallisissa että kirkollisissa tuomioistuimissa.
Massiivisia noitarovioita ei kuitenkaan Suomessa nähty. Kuolemantuomioita jaettiin noin 150, jotka hovioikeus jätti kuitenkin pääasiallisesti vahvistamatta. Tavallisin rangaistus noituudesta oli sakko. Massiiviset noitaroviot kuuluvat siis enemmänkin fiktiiviseen kirjallisuus- ja elokuvakulttuuriin.
Oikeudenkäynneissä tuomitsemiskynnys oli korkea, sillä vahingoittavan noituuden todistaminen oli erittäin vaikeaa. Taikuuden taustalla ollut ”selvä ja kirkas teko” oli puolestaan helpompi tuomita, jolloin rangaistuksetkin olivat lievemmät. Kuolemantuomiotapauksissa taustalla ei aina niinkään ollut asiaa ajanut esivalta, vaan yhteisö, joka koki syytetyn rauhaa todella häiritseväksi pahantekijäksi.
Noitavainot eivät olleet ainoastaan naisten vainoamista, kuten monesti mielletään. Itse asiassa suomalainen noita oli useimmiten mies. Miehet saivat enemmän syytteitä ja tuomioita vahingoittavasta noituudesta, kun taas naiset taikuudesta. Toisaalta sukupuolella, iällä tai sosiaalisella asemalla ei ollut väliä, sillä kuka tahansa saattoi joutua syytetyn penkille.
Kirjallisuutta:
Nenonen, Marko & Kervinen, Timo: Synnin palkka on kuolema, 1994.
Nenonen, Marko: Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla 1620—1700.
Nenonen, Marko & Kervinen, Timo: Noitanetti http://www15.uta.fi/yky/arkisto/historia/noitanetti/Luettu 4.12.2013
