Alkuperäiskansojen luontosuhteen merkityksestä

Minulla on ollut ilo tavata ja haastatella useita eri alkuperäiskansojen jäseniä eri puolilta maailmaa. On ollut ilo kokea Perussa parantaja-intiaaninaisen yrttivesihoito ja uida intiaanien pyhässä vesiputouslammessa Brasiliassa. Olen tulkannut viikkojen ajan intiaani Rainbow Eagleä ja osallistunut seremonioihin, rakentanut hikimajaa ja kuunnellut lukuisia intiaaniheimovanhimpien opetuksia.

Ainutlaatuista oli myös kuunnella aboriginaaliystäväni kanssa hyönteisten kulkua puun kaarnan alla Australiassa. Ja surullista oli kuulla Uudessa Seelannissa maorivanhimman naisen näkemyksiä maailman ekologisesta tulevaisuudesta.

Jokaisella kansalla ja heimolla on omat kulttuuripiirteensä. Olen uskaltautunut kokoamaan yhteisiä käsityksiä, joita kaikki tapaamani alkuperäsikansojen edustaja ovat kuvanneet. Näitä samoja asioita on kuvattu myös lukuisissa kirjoissa, romaaneissa ja tieteellisissä tutkimuksissa. Kuvaus ei ole täydellinen, eikä kattava.

Luonto on oppimisen äiti

Luontoa tarkkaillaan intensiivisesti. Siellä opitaan näkemään elämän kierto ja kaikkien olentojen riippuvuus toisistaan. Luonnossa opitaan tuntemaan elämän eri voimat ja energiat. Siellä tehdään pyhät seremoniat, juhlat ja kokoukset. Luonnon tiedetään antavan elämän, ravinnon, ilon, voiman ja yhteydet pyhään, johonkin arkitietoisuuden ulkopuoliseen. Luonnossa olevat eläimet ja kasvit, erityisesti puut ovat osa sukulaisuutta, osa perhettä. Pelottavilta eläimiltä opittiin suojautumaan, ei vihan vaan viisaan toiminnan ja usein erityisen kunnioittamisen kautta. Lapset oppivat aikuisten seurassa luontoyhteyden moninaisuuden ja elämässä olevat selviytymis- ja henkisen kasvamisen keinot.

Kaikilla olennoilla on tietoisuutensa. Se on vain erilainen kuin ihmisellä. Jokainen eläin ja kasvi on ihmisen sukulainen. Aborginaali heimovanhin Uncle Max kysyi minulta Suomessa: “Miksi me puhumme männyistä, koivuista?” Heille puut ovat kuin sisaria ja veljiä. Lähimmille puille annetaan ihmisten nimiä, kuvaamaan tätä henkilökohtaista suhdetta.

Kaikki olennot ovat yhtä tärkeitä ja ovat yhteydessä toisiinsa

Jokaisella olennolla, kasvilla, kivillä, kaikella on oma merkityksensä, mikään ei ole merkityksetön hiekanjyvästä pieniin hyönteisiin. Mitään olentoa ei tule halveksia tai pitää vähäpätöisempänä kuin toista. Jokainen on yhteydessä ja yhteistyökumppanina toistensa kanssa. Hyönteiset auttavat lintuja, linnut siementävät uusia kasveja. Jokaisella on oma tärkeä kumppanuutensa toisten lajien kanssa. Intiaaniheimovanhimmat opettavat tämän periaatteen lapsille tarinoiden kautta. Aboriginaaleilla klaanieläintä ei klaanin jäsenet saa koskaan syödä. Näin turvataan, se ettei jokin laji tuhoudu sukupuuttoon. Luonnon tuntemuksen syvyys johdattaa perinteisiin, jossa kaikkien lajien olemassaoloa pidettään arvokkaana. Luontosuhdetta voisi kuvata seuraavalla tavalla:

Luonto on oppimisen äiti.

Luontosuhde on syvä, henkinen omakohtainen, toistuva vuorovaikutteinen jakamisen ja ymmärtämisen kokemus yhteiseksi koetun elämän kaikkien olomuotojen kanssa.

Riitta Wahlström