Seniorivuodet voivat olla otollista henkisen, emotionaalisen ja psykologisen kasvun aikaa. Näinä vuosina pysähdymme usein miettimään elettyä elämäämme. Kysymys kuuluukin: Miksi pysähtyä miettimään elämää, kun on vielä koettavaa jäljellä?

Kun jäämme eläkkeelle, voimme nauttia iän tuomasta viisaudesta ja jakaa elämänohjeitamme eteenpäin. Seniorivuodet ovat usein antoisia, vaikka yhteiskunta antaakin meille usein ristiriitaisia viestejä ikääntymisestä, eläkeläisistä ja niiden tuomasta arvosta. Tämä voi aiheuttaa sekaannusta ja lisätä turhia ikään liittyviä haasteita, jotka johtavat usein turhautumiseen.

Vaikeuksia on luvassa, jos yritämme taistella vanhenemista vastaan esimerkiksi yrittämällä hallita sitä, estää sitä tai olemalla kuin sitä ei tapahtuisikaan. Vaikka ikääntyminen muistuttaakin meitä menetyksestä ja voi tuoda tullessaan fyysisiä vaivoja, hehkuvan ikääntymisen harjoittaminen tekee mahdolliseksi sen, että antaudumme muutokselle, kasvulle ja vanhenemisen mukanaan tuomille ihmeille.

Vanhustenhoidon ongelmista on keskusteltu Suomessa vilkkaasti. Mutta myös kotona asuvalla iäkkäämmällä väellä ei ole kovin kummoinen asema yhteiskunnassamme. Miten tässä näin pääsi käymään? Ennen iän myötä sai nauttia kasvavasta kunnioituksesta. Niin on vielä monessa maassa. Mitä vanhempi ihminen, sitä kohteliaammin häntä lähestytään. Heitä kuunnellaan tarkasti, ja lapset auttavat heitä ja huolehtivat heistä. Sairastuessakin heitä kohdellaan arvokkaina ja viisaina ihmisinä, hellävaroen ja kunnioittaen.