Mindfulness ohjaajan kynästä - ammattieettinen sana: vastuu

Mindfulness on noussut päivän trendiksi ja sanaksi; taivasrajaan asti riittää markkinarakoa tälle mediaseksikkäälle termille, josta me monet luomme oman näköisemme käsitteistön. Tunnetaitokouluttamisen ketunpolut ovat mielenkiintoiset ja herättävät mielin määrin erilaisia mielipiteitä.

Mindfulnessin viitekehykseen kuuluvat sellaiset avainsanat kuin: sisäinen rauha, hyvinvointi, läsnäolon voiman oivaltaminen ja itsensä kehittäminen, henkisyys sekä kaikki skaala tältä väliltä. Mindfulness suomeksi on hyväksyvän läsnäolon harjoittelumetodi, joskaan ei niinkään meditaatiosta poikkeavaa. Nyt kun mindfulness- sanaan törmää vääjäämättä lähes joka paikassa ja siitä on joko kuultu, sitä on kokeiltu tai asia on herättänyt mielipiteitä; astuvat näyttämölle erityyppiset olettamukset.

Elämme hyvin suorituskeskeisessä maailmassa ja suorituskeskeisyyden irvikuva on saavuttanut myös henkisen hyvinvoinnin sektorin. Olen törmännyt valitettavan usein siihen, että hetkellisten flow-tilojen löytymisen jälkeen on tullut vastaan se valitettavan tuttu: mindfulness- suorittaminen ja ”tasoista” puhuminen. Tämän lisäksi mindfulnessista on alettu kirjoittaa valtamediassa kokonaisia väitteitä siitä, kuinka sen harjoittaminen aiheuttaa kaikenlaista mielentason vääristymää.

On muistettava, että kaikkialla tällaisen toiminnan harjoittamisessa vallitsee ammattilaisen vastuu. Tietoinen läsnäolo lisää ja kehittää ihmisen tietoisuutta. Tietoisuus on meihin henkilökohtaisella tasolla sisäisesti rakennettu kapasiteettikartasto, joka toimii sellaisella vasteella, kuinka paljon olemme päässeet työskentelemään mielemme kanssa tunnetasolla. Tietoisuuteen saatu kosketus herättää valtavasti uusia tunnereaktioita ja nostaa syvältä meille jokaiselle yksilöllisiä vaikutuksia. Kun ihminen alkaa työstämään mieltään ja erityisesti tunteitaan, on se selvää, ettei kaikenlaisilta emootioilta voi välttyä.

Mindfulessissa on tärkeää noudattaa lempeän eettistä lähestymistä ja kertoa siitä, ettei jokainen tai edes joka toinen harjoitus tuo ainoastaan ”ylimaagisia” euforian tunteita ja pilvissä laukkaamista päivätolkulla. Tietenkin, sellaiselta parhaimmillaan voimakas läsnäolon tuntemus tuntuu, mutta siihen voi vioittuneesti jäädä koukkuun tai ”tavoitella” jotain. Joskus itsensä syvällinen kehittäminen ja hiljentyminen tuovat pintaan piileviä traumoja, muistoja tai tietoisuuden tunnetta, mikä ei ole miellyttävä. On siis tavanomaista, että tietoisen läsnäolon harjoittamisen aikana tai sen jälkeen voi nousta psykosomaattista ahdistusta. Tällaisia reaktioita ei pidä säikähtää, sillä edelleen olemme tekemisissä mielityöskentelyn kanssa, joka on hyvän ammattilaisen kanssa verrannollinen terapiamuotoon. Ihminen voi olla keinoton auttamaan itseään ja ohjaajan kapasiteetti rajallista.

Vastuun ottaminen tällä alalla on erittäin tärkeässä roolissa. On muistettava olla armollinen myös ohjaamisessa ja uskallettava kertoa suoraan, että henkilökohtaiset resurssit sekä ammattitaito ovat kaikilla rajalliset. On osattava ohjata parhaan mahdollisen avun piiriin lempeällä otteella, jos siihen ilmenee tarvetta. Tänä päivänä mindfuleness koulutuksia tarjoavat hyvin erilaisilla taustoilla kouluttautuneet ihmiset sekä organisaatiot. Ammattilaisen hyvässä hoivissa on silloin, kun ohjaaja ottaa vastuun lupaamatta yliluonnollisia ”happy-endejä” tai päättymätöntä onnentunnetta rahallisesta vastineesta.

Harjoittelumuodon erilaisista ja mahdollisista vaikutuksista on syytä keskustella avoimesti ja vilpittömästi. Ammattietiikan vaaliminen näissä piireissä on hyvin tärkeätä. Emme halua hukuttaa ketään sellaisiin ”faktoihin”, että vaikutukset olisivat yhtä ilotulitusta ja elämä muuttuisi hetkessä hehkeäksi fantasiaksi. Muistakaamme, että olemmehan vain ihmisiä – inhimillisiä, ja vastuu onnesta on meillä jokaisella etupäässä itsellämme. Ilolla ja vastuulla ohjaaminen ovat niitä elementtejä, jotka luovat turvaa sekä uskottavuutta.