Uuden vuoden taikaa

”Jo on mennyt mennyt vuosi, menköhön tämäki vuosi muien vuosien mukahan, muien päivien perästä! Laulelkame, soitelkame, tehkäme iloinen ilta! Ei tässä surulla syöä, ei eletä huolen kanssa, tässä syöähän surutta, eletähän huoletonna. Täss´ on soitot seinämillä, kanteleet kamanan päällä, harput, huilut kammarissa, ilopillit ikkunoilla. Teksti: Kalevala

Uuden vuoden taika-aikaa vietetään joulukuun viimeinen päivä keskiyön vaihtuessa seuraavaan päivään. Vielä 1800-luvulla uutta vuotta vietiin Suomessa loppusyksystä. Silloin maanviljelijöiden raskaan raadannan aika oli ohi, sato korjattu ja oli juhlan, kekrin aika.

Vuoden vaihtuessa uskottiin henkien ja yliluonnollisten olentojen olevan runsas lukuisesti liikkeellä. Ihmiset tekivät loitsuja, joilla toivoivat saavansa henget paljastamaan tulevaa. Yhden silloisen taian mukaan mustan lehmän korvaa kuuntelemalla sai selville tulevia tapahtumia. Enneunia puolestaan näki koko tulevan vuoden, kun nukkui vuoden vaihtuessa halko tyynynä.

Onnea luettiin erilaisista ennusmerkeistä. Hyvää onnea tiesi vaikkapa kaivoon heitetty messinkisormus, johon aurinko paistoi kirkkaasti. Käännettyjen kahvikuppien alle piilotettiin esineitä, joista jokainen valitsi omansa. Esineillä oli oma ennusmerkkinsä, sormus esimerkiksi merkitsi naimisiin menoa, lantti rikkautta ja musta langanpätkä surua.

Kaikki oudot tapahtumat ja luonnonilmiöt luonnollisesti vaikuttivat tulevaan vuoteen. Tarkkana piti olla myös miten uutena vuotena itse käyttäytyi, saunassa ei saanut olla suulas tai kärpäset kiusasivat kesällä. Jos halusi hyväksi soittajaksi, piti mennä saunaan soittamaan. Uuden vuoden päivänä puolestaan oli paras ottaa rennosti, jos siivosit silloin, olit äksy koko tulevan vuoden eikä onni viihtynyt talossa.

Lupauksien kahdet kasvot

Vuoden vaihtuessa ihminen tarkastelee omaa elämäänsä. Vuoden aikana on tullut tehtyä ehkä asioita, joihin ei ole ollut tyytyväinen. Tulevaisuus sen sijaan on edessä kuin puhdas paperi. Niinpä uusi vuosi on ollut perinteisesti lupausten aikaa.

Tiettävästi jo Antiikin roomalaiset tekivät lupauksia Janukselle, roomalaisten omalle jumalalle. Janus oli alkujen, loppujen, muutoksien sekä ovien ja porttien jumala. Janus kuvattiin usein kaksikasvoisena, jonka toiset kasvot katsovat menneeseen ja toiset tulevaan. Januksen uskottiin pitävän myös yllä tasapainoa erilaisien vastakohtien välillä.

Janus hallitsi kaikkien päivien ensimmäistä tuntia, kuukauden ensimmäistä päivää ja vuoden ensimmäistä kuukautta. Esimerkiksi tammikuu (latinaksi lanuarius, englanniksi January) on alunperin saanut nimensä Januksen mukaan.

Varjoja, vainajia ja enteitä

Tinan valanta on yksi vanhoista perinteistä, joka on säilyttänyt suosionsa näihin päiviin. Tinan valaminen levisi aikoinaan Keski-Euroopasta Suomeen. Aluksi tinaa valoivat säätyläiset, kansan keskuuteen tapa levisi 1800-luvulla.

Tinan puolipyöreä muoto ei ole sattumaa, tietäänhän hevosenkengän muoto onnea. Tina sulatetaan hellan levyllä pienessä kauhassa. Kun tina on sulanut, se kipataan kylmään veteen. Samalla voidaan esittää toive tulevalle vuodelle. Valetusta tinasta tai sen varjosta voidaan lukea monia enteitä. Röpelöinen tina tietää rahaa, ruumisarkku kuolemaa, kissa petosta ja ruukku terveyttä.

Tinan jäähdytysvedessä oli myös taikaa. Tulevan puolisonsa näki kastamalla vasemman hihansa veteen ja nukkumalla oljilla, pää märän hihan päällä.

Pahoja henkien karkotus

Ilotulituksien historia ulottuu kauas muinaiseen Kiinaan. Ensimmäisten ilotulitteiden uskotaan olleen bambua, jotka paahtaessa ritisivät ja paukkuivat. Kovan äänen kuviteltiin pelästyttävän pahat henget ja tuovat onnea. Ruudin keksiminen puolestaan johti nykyisten kaltaisiin raketteihin ja Marco Polon mukana Aasian ilotulitteet levisivät Eurooppaan.

Henget eivät aina olleet hyväntahtoisia, mikä oli meillä Suomessakin jo huomattu. Eräs tepsivä keino epätoivottujen ja ilkeiden henkien karkottamiseen oli Kiinan mallin mukaan pitää kovaa meteliä. Niinpä ei ollut epätavallista, että ihmiset hakkasivat patoja ja kattiloita sekä huusivat ja metelöivät kylän raitilla uutena vuotena. Kun ilotulitteet yleistyivät 1900-luvulla, ne korvasivat aiemman metelöinnin ja pirut pysyivät poissa.

Lähteet:
M.Varonen: Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla
http://ancienthistory.about.com/cs/romangods/p/janus.htmwww.kekri.fi
http://noidankoto.blogspot.fi/2010/12/vuodenvaihde.html
http://blog.kansanperinne.net/2009/12/uusivuosi-taikoja-tinan-valaminen.html